Nkoaranga orphanage

Maanantaina (29.10) kävin ostelemassa tuliaisia, ja vitsi, ku olis tehny mieli ostaa vaikka mitä!

Tiistaina kävin vielä nopeesti orpokodissa hyvästelees Mama Pendon ja lapset, ja muut työntekijät.

Tiistaina mä sit vaan pakkasin tavaroita, kävin suihkus, söin, katoin telkkaria, luin jotain kirjaa ja odottelin, kunnes Kelvin tuli kotiin. Frank oli sen mukana myös, ja ne lähti sit viemään mua lentokentälle. Kuunneltiin melkein koko matka Busy Signalin One more night -biisiä ja meinasihan siinä ihan itku tulla.

                                          Brody                                                       Amalia

Brody ja Amalia on Kelvinin ja Jodien lapset, maailman suloisimmat sellaiset! :)

Lentokenttä ei mikään jäätävän suuri ollut, ja sielä oli sellanen "odotushuone", josta lähti kolme ovea ulos, ja ne oli vähä niinku portit koneisiin :D Istuin odottelemaan yhden penkin päähän, ja huomasin, että toisessa päässä istuu yks nuori mies, joka oli samalla lennolla mun kans tasan kuukausi sitten, ku tulin Tansaniaan! Sit tuijoteltiin molemmat sitä tv-ruutua, missä näky koska alkaa boarding, ja yhtäkkiä, joskus 45min ennen lennon lähtöä siihen tuli, et boarding alkaa. Sit käännyttiin molemmat toisiamme päin, ja sanottiin yhtäaikaa: "Are you going to Amsterdam?" Sit naurettiin, ja vastattiin yhtäaikaa "Yeah" :D Sit se tyyppi kävi kysyys, et pääseeks sinne koneeseen jo, ja miltä "portilta". Mut ei sinne vielä päässykään, joten ooteltiin sit vielä. Se sano, et se on Espanjasta, mut ei ollu kyl yhtään sen näkönen. Sit kerroin sille, et oltiin samalla lennolla, mut se ei muistanu mua. Siinä istuskellessa huomasin myös kaks suomalaista naista.

Lennettiin eka Dar es Salaamiin, ja olin ihan onnessani, ku mun vieressä ei istunu ketää, mut Darista tuli lisää väkee koneeseen, niin tietenki siihen tuli joku pariskunta. SUOMALAINEN pariskunta. Siinä kohtaa aloin miettii, et mistä noita suomalaisia oikein tulee. Sit mun takana istui jotain miehiä, en tiä mistä ne oli, mut ainaki ääntä ne sai pidettyy, ja se kuka istu just mun takana oli niin jäätävän iso kaveri, et aina ku se vähäkin liikahti, mun penkki heilu, ku tuulimylly. Ei sitte tullu kauheesti nukuttuakaan.

Amsterdamis meinasin saada sydänkohtauksen, ku katoin jotain kelloa ihan väärin (miten se on mahdollista?) mut kuitenkin, en tiä olinko vaan niin sekasin siitä lennosta, et kaikki kellotki näytti ihan eri aikaa, mut kuitenki, lähin aika nopsaa tuosta kahviosta melkein puolijuoksua portille. Sielä huomasin sit, et mulla on melkein tunti aikaa vielä..

Lentokoneessa istuin sitten niiden kahden suomalaisen naisen viereen, jotka näin siellä Kilimanjaron lentokentällä. Ne oli opettajia jossain Helsingin diakoniaopistossa tjs. ja ne oli ollu työmatkalla Moshissa.

Viimeinkin, ku oltiin Helsingissä, juoksin suoraa sinne minne meidän matkatavarat tuli, ja hyvä etten kädet ristissä sielä odottanu mun laukkua, et saan tarkistaa kaikkein tärkeimmän asian. Ne neljä pientä lasista pulloa siellä mun rinkassa. Onhan ne pysyny ehjänä. Eihän niitä oo vaan takavarikoitu! Ja oli ne sielä, ehjänä, mut rinkassa oli tarra, et se on tarkistettu Kilimanjarossa.. :)

Sit Minja soittaa mulle, et oonko mä jo Suomessa, ja varoittaa mua, et ulkona on sit "vähän" kylmä. Sit kävin automaatilla, ja vähä oli outoa saada sieltä 20€ sileä, uudentuoksuinen, seteli, eikä neljää 10 000 shillingin rypistynyttä seteliä. Ja lopulta, ku pääsin ulos: sain hengittää raitista ilmaa.

                                                        HEMMA! ja rakas Tiikeri.

Tähän loppuun voisin vielä kertoo, et kyllä sielä Tansaniassa sai ihan maitopurkkeja. Eka englanninkielinen versio maitopurkista, mikä mulla tuli mieleen oli milk bottle, mut sehän on milk cartoon ja näin sitten saatiin aikaan väärinkäsitys kahden englantilaisen tytön kanssa :) Ja lyijykynät oli tosi kalliita. Shopritessa niitä myytiin kolmen kynän paketeissa, ja se paketti makso 7500 shillinkiä, eli 3,75€! Ja se on paljon.

Afrikkalaiset on tosi ystävällisiä. Et ei toi niin paha paikka ole, kun mullekin sanotiin, et "älä luota kehenkään" "älä mee yksin sinne ja sinne ja tänne ja tonne". Toki pimeällä en testannut afrikkalaisten ystävällisyyttä sen kummemmin, mutta ainakin mun kokemukset oli hyviä. Pyysin kerran yhtä ihan random tyyppiä auttaan mua ostaan saldoa mun paikalliseen liittymään - ja se meni niinkuin elokuvissa. Kerran yks pikipiki-kuski auttoi mua samaisessa asiassa.

Sit kerran yks mies opasti mut automaatille, mut sen "ystävällisyyden" taustalla oli kyllä vaan se, mitä mä sieltä automaatilta menin hakemaan.. Ku se mies myi yhdellä torilla sellasia kivoja housuja, ja mä menin sinne rahattomana ostamaan niitä, niin se kai halus vaan varmistaa, et mä tuun takaisin ja ostan ne housut. Siinä matkalla se kysy, et paljonko maksoi lennot Tansaniaan, ja ku kerroin, et noin 1100€ ja sit laskettiin siinä, et se on shillingeissä pari miljoonaa, niin se alko selittää, et se vois toteuttaa kaikki sen unelmat sillä summalla..

Ja kerran, ku mä menin daladalalla kaupunkiin, kysyin sit, et meneeks se daladala Shopritelle, niin se tyyppi oli vaan, et "joojoo, hypppää kyytii!" Eikä se sitte mennykään sinne, edes lähellekään. Päätepysäkki oli ties missä keskellä kaupunkia, enkä mä tienny missä se Shoprite on. Lähin sit kävelee jonnekin missä luulin sen olevan, ja ku olin hetken kävelly niin se samainen daladala tulee mun takaa ja tööttää, ja se tyyppi huitoo siinä ovella, et "tuus ny kyytii" ja aatteli varmaa, et "hemmetin mzungut.." No ei ny sentäs :D Sit ne vei mut private-kyydillä Shopritelle :) Aika ystävällistä.

Kelvin kerto myös joskus, et ei Afrikkalaiset oo oikeesti niin "köyhiä", et kaikki jakaa kaiken keskenään. Ja afrikkalaiset voi pitää niin suuret häät, et me ei voida ees kuvitella, ku kaikki antaa niihin rahaa! Ja yks syy siihen miks ihmiset hankkii paljo lapsia, on se, et ne lapset elättää sut sitte, ku sä oot ite vanha. Ja jos sä hommaat vaan kaks lasta, toinen saattaa kuolla ja toinen ei saakaan hyvää työtä - sit sä jäät ihan puille paljaille. Sen takia hommataan monta lasta, et joku niistä pääsee pitkälle ja saa hyvän työn ja pystyy elättää sut. Sit Kelvin kysy: "Onks sun äiti ikinä soittanu sulle, et 'hei mä tarviin rahaa!' ?" "Ei.." "No mun äiti on, ja setä ja täti ja isoäiti jne.." Et näin se vaan menee sielä.. Arvostakaamme siis sitä, et täälä se menee toisinpäin. Kauheeta kuvitella, et ite olis joutunu tyyliin 10-vuotiaana alottaa tienaamaan rahaa, ettei perhe kuolis esim. nälkään!

Noi koululaiset tuli heti mun luo, ku olin vaan ottaas kuvaa tuosta meidän talon portilta. Sit toi keskimmäinen poika halus 50shillinkiä, et se voi ostaa jäätelön. Aluks aattelin, et en varmaan anna ku se niin töykeesti pyysi, mut 50 shillinkiä ei oo juuri mitään euroissa, en ees jaksa laskee, mut annoin sit kuitenkin :))

Ja kävi niin sääliks tota tyttöö, jonka kasvoille oli tehty jotain ihan hirveetä!! :(

Mut tää oli nyt sit varmaan viimeinen tarina, joten pahoittelut huonoista jutuista ja huonoista kuvista ja huonosta infosta. Ja sekavuudesta.

The End.

"Only elefants should wear ivory"

Safari day 4 & 5: Serengeti & Ngorongoro crater

Aamulla vähä laiskotti, eikä tosiaan herätty ihan sillon, ku piti, eikä tosiaan lähdetty sillon, ku piti. Meidän piti ottaa laukut jo mukaan. Sillä välin, ku oltiin game drive'lla, meidän kokki kasas teltat ja muut kamat kasaan, ja ku tultiin takas, lastattiin ne autoon ja lähettiin kohti Ngorongoron kraateria.

Tän päivän tarkotus oli mennä katteleen virtahepoja. Nähtiin kuitenkin matkalla jotain vähän mielenkiintoisempaa, leijonia! Niitä olis voinu katsella kauan, mutta virtahevot odotti..

Ajettiin sitte yhteen paikkaan missä oli paljon virtahepoja. Stefania ja Anette oli ihan innoissaan niistä ja ne otti paljo kuvia, mut mun mielenkiinto heräs vasta, ku kaks niistä alko tapella (tuos keskimmäises kuvas). Ja sit mun kävi sääliks sitä toista, ku se oli yksin tuola kauempana :(

 Sit ku oltiin aikamme sielä virtahepoja tuijoteltu, lähettiin käymään jossain kävely-safarilla. Se oli oikeestaan sellanen museo-turisti-paikka missä joku poika esitteli meille mitä kaikkee Serengetissä on jne.

Mä olin niin nälissäni, et aloin olla vähä kiukkunen eikä mua kiinnostanu sitte yhtään se touhu, ja kuuntelin vaan toisella korvalla sitä settiä, mistä tiesin jo kaiken. Ihmettelin vaan, et miks meidät tuotiin tänne nyt, ku me ollaan nähty jo kaikki eläimet ja tiedetään jo nää asiat.. Voih, ja se kesti ainaki 45 min.

Vihdoinki, ku se loppu, lähettiin brunssille campiin. En ymmärrä miten mulla oli niin nälkä, mut söin varmaan kaiken minkä vaan pystyin syödä. Stefania ja Anette vaan katto, ku mä otin kolmannen kerran lisää.

Sit sen jälkeen venailtiin vaan, et meidän opas ja kokki sais tungettua ne kamat sinne autoon, ja et lähettäis vaan ajaan, ku oli niin tylsää.

Tylsyys kuitenki loppu aika pian, ku mä huomasin sielä pusikossa jäätävän ison paviaanin! Sillä oli joku pussi käsissä ja se tutkiskeli sitä ja söi kaiken mahdollisen mikä oli syötävissä. Sit toi samainen paviaani kävi varastamassa tiskaus-paikalta yhen kattilan!! Toi oli ihan selvästi se paviaani Leijonakuninkaasta.

Matkalla käytiin kattoos jotain Oldupain kraateria, ja sielä kuultiin, et Serengeti pitäis oikeesti ääntää "Sirengeti". Ja sielä oli joku pikku museokin.

Tuola ei ollu vaikeeta löytää leirintäaluetta, ku sielä oli vain yks sellainen. Tai oikeestaan kaks, mut se toinen oli joku private camp.

Otettiin meidän kokin, Charlesin, kans kisa teltan kasaamises. Me oikeestaan voitettiin, mut Charles ei voinu olla auttamatta meitä aina välillä.

 Baarissa Masai-tyyliin. Huomaatteko mitään outoa? Mä juon viiniä.

Tänä päivänä ei sitten enää tapahtunutkaan mitään. Hengailtiin vaan campissa ja oli ihanaa päästä kuumaan suihkuun.

Ja sen verran täytyy vielä sanoa, että tuola oli ihan hemmetin kylmä!! Mulla oli kolme paitaa päällekkäin, ja menin aikasin nukkuun vaan sen takia, ku halusin lämpösen makuupussin sisälle. Aamulla sit ooteltiin ihan innoissamme, et aurinko nousis, mut EI. Se EI noussut. Tai nousi varmaan jossain sen paksun pilviverhon takana, mutta se viimeinen päivä olikin sitten ihan kirjaimellisesti jää-tä-vä.

Kaikki tuli kattoon tota harvinaista näkyä (noita autoja oli suunnilleen saman verran vielä tuola toisellakin puolella). Sarvikuono keskellä kraateria. Myöhemmin kuulin, et on oikeesti harvinaista nähä sarvikuono. Miten se ny niin harvinaista voi olla, ku ei toi alue tuola niin suuri oo, eikä sarvikuonotkaan oo mitään pikku eläimiä.

Tuola nähtiin myös samaiset Suomi-leijonat uudestaan!

Oli jotenki hiljaanen päivä, ku oli niin kylmä. Siis hiljainen siinä mieles, ettei kukaa ei oikein puhunu mitään. Värjöteltiin vaan. Sit alko taas juttu luistaa, ku lähettiin pois tuolta kylmyydestä vähän alemmas, ja aurinkoki näyttäytyi.

Sit ajettiin uudelle leirintäalueelle, mut mä ja Stefania lähettiin jonku toisen oppaan kyydillä takas kohti Arushaa, ja Anette jäi vielä jatkamaan safaria pariksi päiväksi.

The End.

Safari day 3: Serengeti

Aamulla herättiin onnellisina ja elossa. Hyenoja sielä campissa oli käynyt, koska keittiön vieressä oleva roskis oli kaadettu ja sotkettu lähiympäristöön..

Ei juurikaan syöty aamupalaa, vaan näinä seuraavina aamuina saatiin brunssi. Joten kahvia tai kaakaota nassuun ja autoon. Syötiin me jotain keksejä kylläkin sit ihan nälissämme sielä autos siihen asti, et tultiin takas brunssille.

Tää aamu oli niin erityinen, varsinki mä ja Stefania oltiin ihan innoissamme, ku lähettiin sen verrran aikasin liikkeelle, et keritään nähä, ku aurinko nousee! Voi että, ku se(kin) oli niin kaunista :)

 Katottiin ihan haltioituneina, ku se aurinko vaan nousi ja nousi, ja otetiin tietenkin miljoona kuvaa.

Hetken ajelun jälkeen nähtiin taas gepardeja. Tällä kertaa tuijoteltiin niitä kahta hetkisen aikaa, ku ne oli saalistamassa, vuhuu! Harmi vaan, ku ne oli niin laiskalla tuulella, et ne vaan vahtas niitä impaloita vai mitä ny ikinä olivatkaa, eivätkä hyökänny ollenkaa :( Mietittiin, et miks ne ei hyökänny yhdenkää kimppuun, jos ne kerran saa niin 100% varmasti ne kiinni? Ku ne pystyy juosta jopa 120km/h, joten ei luulis olevan kovin vaikeeta saada jotain pikku sarvipäätä kiinni?? Mut ei niillä ehkä ollu niin kova nälkä.

                                                                lisää tärkeitä videoita.

 Sit nähtiin heti ekat leijonat! Ja vielä kaks suloista pienen pientä pentuakin, voih, neKIN oli tosi suloisia. Ihan olis tehny mieli ottaa syliin :)

                                                katsokaa ny, miten suloisia palleroita!

Sit huomattiin, et ton yhen puun juurella on enemmän leijonia. Normaalisti Tansaniassa ei saa näissä puistoissa poiketa tieltä, mut se on sallittua sillon, jos on tosi vaikeeta nähä jotain harvinaista eläintä. Noh, tällä kertaa me tehtiin poikkeus ja ajettiin ton puun luo ja sielä oli varmaan viis naarasleijonaa pentujensa kans! Oih.

              Buffalo ihan parinkymmenen metrin pääs meidän teltasta! 

No sit tultiin joskus 11 aikoihin syömään, ja hengailtiin sielä campissa johonki kolmeen asti iltapäivällä, ku olis ollu ihan turhaa ajella sielä ympäriinsä, ku on niin kuuma ja kaikki eläimet on piilossa.

Alettiin jo vähän luopua toivosta nähä uros leijonia. Kello alko oleen jo paljo ja oltiin kierrelty vaikka ja missä, eikä Mr. Simbaa missään! Sit ku noi oppaat keskusteli keskenään radiopuhelimilla eri autoista, yhtäkkiä saatiin ilmotus, et jossain on leijonia ja sännättiin suoraan sinne.

(Simba on swahilia ja tarkottaa leijonaa!)

Olihan ne nyt komeita. Voi vitsi. Oli kyllä hieno tunne nähä noi leijonat! Sit oltiinkin jo tosi tyytyväisiä päivän saldoon. Ainoastaan leopardi puuttui, mut sehän me oltiinkin jo nähty siellä Tarangiressa, toki vähän huonosti, mutta anyway. Yritettiin kyllä etsiä sitä tuola Serengetissä, mut kuultiin, et noina päivinä, ku me sielä oltiin - kukaa ei ollu nähny leopardeja, et aika hyvin neki pysty sinne piiloutuun.

Sit ku kello alko läheneen kuutta, meidän piti lähtee takas campiin, ja tuona iltana mentiin kyllä aikasin nukkuun, ku oltiin niin väsyksis. Suomi-leijonienki kans vaihdettiin kuulumisia päivän tapahtumista jne jne ja jutusteltiin niiden kans, tai oikeestaan vaan sen yhen, joka jakso olla hereillä ja liittyä meidän sekavaan seuraan. Sinä iltana oli kyllä vähän kylmäkin, ja mikä parasta - alko sataa vettä. Paljon vettä. Pisteeksi i:n päälle, voitte arvata oliko meidän teltat vedenkestäviä!! EI. Voin kertoo, että oli vähä kostee yö! Meidän tyynyt oli puoliks märkiä, patjat oli ihan kosteet, Stefanian naamalle tippu vettä koko yön sen kankaan läpi, kumma ku ei mun naamalle, ja voi elämä mikä hieno kokemus seki. Sitte kaiken huipuksi koko camp kuorsas.

Aamulla oli suuri helpotus, ku aurinko nousi ja alko ilmaki lämpenemään!